Voitolla kohti uusia seikkailuja !

 

Voitto eli alkuperäiskiellä POBEDA ei ollut Matti Närhin ensimmäinen automerkki mutta se oli toinen. Neljällä kumipyörällä eteenpäin oli päästävä !

Ford oli se enimmäinen vuonna 1949 eli minun syntymäni kunniaksi.

Tästä Pobedasta alkoi minunkin hurjastelu auton kyydissä.

Matti Närhi ei ollut mikään hurjastelija, hän kulki työhönsä pyöräillen, tosin eihän

matkaa verotoimistoon, mikä oli isäni työpaikka, ollut kuin kilometrin verran.

 

Mutta auto piti olla, joskus isä kuljetti Huiman painijoukkuetta ottelutourneille, 

toisinaan Ritvasen virvoitusjuomia Vaasaan Magirus Deusz merkkisellä kuorma-autolla.

Hän oli kuskina Antti Kauppisen tanssiorkerin keikkoilla, ja jakeli pullaa ja leipää Vainionpään leipomolta.

 

Pobedan jälkeen oli vuorossa englantllainen vaaleanvihreä Zephyr Six vuonna 1956. Tämä auto oil meillä kuusi vuotta, siitä on minullakin muistikuvia.

Tällä Zephyrllä ajoivat läpi Skandinavian yhdessä Kauppisen Antin ja Pirkon kanssa.

 

1962 meidän pihalle tuli uusi auto, Ford Taunus, se oli farmari ja siinä oli hyvä kuljettaa meidän Mika-koiraa.

Taunuksella ajettiin läpi Ruotsin ja Norjan, olimme teltassa yötä, päivät keräsimme vimppeleitä, ne ovat viirejä joissa lukee kaupungin nimi.

Ne on tallella ja niitä on aikamoinen määrä !

Tuliaisina kotiin tuotiin Baupunk matkaradio ja Haaparannasta ruokatarvikkeita.

 

1965 Matti osti ranskalaisen Peugeot 404 merkkisen auton.

Peugeot oli koki murheesen lopun meidän perheessä, Kauppisen Pepe oli ratissa kun kuorma-auto teki äkkijarrutuksen ja Pösö levisi lavan alle.

Onneksi oli moottori edessä eikä Pepelle käynyt kuinkaan, äiti istui takana Veli-Pekan kanssa. 4 vuotia Veli-Pekka kysyi äidiltä : Tarviiko itkeä ?

 

1968 Oli Wolkwagenin 1303 vuoro. Volkkari oli meillä vain vuoden ennen Opel Kadetteja joita olikin kaksi.

Vuonna 1969 minä armeijaan Kajaaniin jonka jälkeen v.-70 lähdin muusikon hommiin Lappeenrantaan.

 

Tällä välillä isä ajoi Opeleita ja Toyota merkkisiä autoja kunnes hän saavutti vuonna  2002 unelmiensa kulkupelin BMW 316.

2007 hän kävi luovuttamassa ajolupansa nimismiehelle kun näkö alkoi heikentyä, äiti ajoi viimeiset vuodet ja isä istui tyytyväisenä vieressä hanslankarina.

 

Laura Närhi

Nämä ovat Sepon ilon ja onnen päiviä!

 

”Tämä on ilon ja onnen päivä!”, näin lausui vuoristoneuvos Tuura, kun Uunoa ei aamutuimaan näkynyt mailla eikä halmeilla.

Muistelen tässä blogissani hetkiä jotka minun elämässäni ovat olleet onnen ja ilon päiviä.

 

Puromäen Anatti oli minun mielessäni miesten mies, hän oli tehtaalla puuseppänä, kuulopuheiden mukaan pahimmat sotaretket kokenut, mutta ei suostunut pojille kertomaan niitä sotajuttuja. 

Anatti asui Urheilukadulla (me asuimme viereisellä Kenttäkadulla), hän oli hyväntuulen mies, isän hyvä kaveri, joka teki puusta kaikkea mitä tarvittiin, suorastaan taiteilija.  

Hänellä oli sininen farmari Volvo Amazon, jota hän Piti ikuisena, eikä suostunut myymään sitä mistään hinnasta, minä nimittäin kysyin ja useamman kerran!

Anatti levitti hyvää tuulta.

 

Hannu Hovi oli ykkösrivin solisti tanssilavoilla 50- ja 60- luvuilla.

Hän asui Laukaassa, Kuusaan kylällä. Pentti Vaittisen orkesteri oli hänen säestäjänsä ja minä olin siinä bändissä mukana yhden kesän, heti armeijan käytyäni. Minä olin joukosta nuorin, pääsin todella mukaan aikamoiseen konkarijoukkoon, hiki virtasi kun siinä soitettin monet loistavat tangot sekä valssit.

Onneksi oli Juuso mukana keventämässä tunnelmaa leppoisilla jutuillaan, siitä  tanssiva yleisö tykkäsi.

Hovi oli arvostettu taiteilija, hänen maineensa laulajana oli vartaansa vailla.

Taustalla olemme me; Pentti Vaittinen saxofonissa, Juuso Vainikainen bassossa, Teuvo Ilves rummuissa ja koskettimia soitin minä, nuori Seppo, joka koki onnen hetkiä haaveillessaan muusikon urasta.

 

Kolmantena onnellisena muistona kerron matkasta Äänekosken Naiskuoron konserttiin. Se oli erityinen konsertti, koska kaikki laulajattaret olivat  sonnustauneet kansallispukuihin Annika Wahrmanin johdolla.

Konserttia oli tietysti harjoiteltu paljon ja lisäksi meillä kotona, jossa kokoontui äitini Salme Närhi, Tyyne ”Tipuli” Savonen ja Paula Jämsen. Äidilläni oli silloin uransa ainoa solistihetkensä, yhdessä he harjoittelivat tätä tärkeää ja jännittävää kuorolaulua.

Äidin kansallispuku on Karjalan Pyhäjärven puku, nyt se on periytynyt suvun vanhimmalle naiselle, Lauralle Närhelle.​

 

Lauraan liittyy myös tämän päivän onnellinen uutinen.

Laura Närhi on yhdessä Jasper Pääkkösen kanssa valittu Unicefin Rauhan lähettiläiksi vuonna 2019. Siihen liittyvä tv-ohjelma kuvattiin helmikuussa  Malawissa, eteläisessä Afrikassa ja esitetään MTV kanavalla 15.3.2019.

Toinen Laura-uutinen kertoo hänen uudesta singlestä, joka julkaistaan myös tällä viikolla:  ” Tekisin tän uudelleen "​
 

Hienoja biisejä ja suomalaista musiikkihistoriaa

 

Seppo Närhin Hi-Hat recordsille tehdyistä levyistä on julkaistu kokoelma ”Kujakissa - 35 laulua tästä elämästä”. Ne kaikki ovat hienoja esityksiä 1970- ja 1980 –luvuilta. Ne tuovat mieleen mukavia muistoja ja tähän päivään taas hyvän tunnelman, ne eivät ole yhtään vanhentuneet, niin huolella ja tyylillä ne on aikoinaan tehty.

Joukossa on myös suomalaisen kevyen musiikin historiaa. Sepolla oli kunnia saada taakseen parhaat suomalaiset tekijät sanoituksiin, sovituksiin ja sävellyksiin. Yksi suomalaisia klassikkoja on tietysti Prinsessa 65, jossa on Hectorin sanoitus, Hectorilta on mukana muistakin.

Pertsa Reponen sanoitti ”Vielä keikkaa monta teen”, josta uudella kokoelmalla on vuoden 2009 sovitus. Kaisu Liuhalalta on useita sanoituksia, samoin Irina Milanilta, kuten Tommi ”Mansikkapaikka” Liuhalalta. Junnu Vainion tutun riemastuttava ”Salamisen lauantai” nousee varmasti uudelleen esille.

Jukka Virtasen riimittelyt ”Takki pois” ja ”Kitaralla tapoin täin” ovat parasta mahdollista Virtasta. Mikko Alatalon ja Harri Rinteen ”Pari peruskaljaa” single vuodelta 1983 on nyt ensimmäistä kertaa cd:llä. Sitähän moitittiin aikanaan kaljoitteluun yllyttämisestä.

. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 

 

Ensijulkaisu netissä

Vanhan laulajan toive

Takavuosien herkimpimiä tulkintoja on Seppo Närhin "Vanhan laulajan toive", jonka tv-taltiointi on nyt saatu youtube-sivuille ja Seppo Närhin sivuille.

Laulun on säveltänyt ja sanoittanut Pekka Lehto.

Klikkaa tästä ja kuuntele

Luokkakokous2 -elokuvassa ovat pääosissa Aki Hirviniemi, Jaajo Linnanmaa ja Sami Hedberg sekä musiikkina mm. Seppo Närhin Prinsessa 65.

Prinsessa-65 on taas ykkösenä, nyt Luokkakokous 2-elokuvassa
 

Vuoden 1975 Seppo Närhin hitti Prinsessa 65 soi taas kaikkialla, tämän ajan suosituimmassa elokuvassa `Luokkakokous 2:ssa´ sitä hienoa kappaletta lauletaan ja soitetaan.

Prinsessa 65 on säveltänyt Neil Sedaka ja Howard Greenfield. Suomalaiset sanat teki Heikki Harma.  Kappale julkaistiin Seppo Närhin kantrihenkisellä albumilla "Närhi" ja singlenä. Singlen toisella puolla on Cat Stevensin "Moonshadow" eli Heikki Harman käännöksenä "Kuukoira".  (Hi-Hat HIS 1005)

Seppo Närhi lauloi ja soittajina olivat Nono Söderberg, Ronnie Osterberg, Kai Westerlund, Heikki Virtanen ja Nappi Ikonen - kaikki suomalaisen kevyen musiikin huippunimiä.

”Prinsessa 65” kertoo bändäreistä, jotka pyrkivät bändien keikkabusseihin ja soittajien tuttavuuteen.

Ota ja kuuntele kokonaan ja rauhassa: https://www.youtube.com/watch?v=6ukFe7DpW2s

 

 

Sepon sävellys julkaistiin Sulasoi 2 -nuottivihossa

Tämä kaunis maa -laulun Seppo teki äidilleen, hän lauloi Äänekosken Naiskuorossa 65 vuotta. Nyt Suomen laulajien ja soittajain liitto SULASOL julkaisee naiskuorolle Reijo Kekkosen sovittaman laulun Sulasoi2 -nuottivihossa.  Katso Sepon oma versio youtube