Moni on kysynyt ketkä ovat muusikot jotka soittavat " KOIVU JA TÄHTI " levyn taustalla. He ovat Raimo Karima, kosketinsoittimet ja laulu/ Matti Auranen, kitara ja laulu / Tapio Hamara, basso sekä laulu / Seppo Raatikainen, rummut / Nono Söderberg, kitara / Roope Koistinen, löymäsoittimet.

Kitarasoolot soittaa Nono Söderberg.

Seppo Närhi & Randevuu - ennen ja nyt

Kuukauden kysymys

Milloin Kurimus bändi soitti ensimmäisen keikkansa ?

1980 
7% 7% 
1982 
7% 7% 
1977 
76% 76% 
1989 
7% 7% 

Seppo Närhi oli Suomen suosituimpia artisteja 1970-luvun loppupuolella.

Varsinkin hänen tulkintansa kappaleesta "Prinsessa 65" oli suuri hitti aikoinaan, ja soi radioissa vielä tänäkin päivänä. "Kujakissa", "Ekan luokan Randevuu" ja " Takki pois" edustivat Sepon ja tuottaja Tommi Liuhalan persoonallista yhteistyötä parhaimmillaan.

  Sepon tuotannosta iskelmäklassikoiksi ovat kohonneet kappaleet " Soittaja" ja Vieraat huoneet", joita muutkin artistit ovat versioineet ja jotka ovat myös karaokelaulajien suosiossa. Seppo Närhi & Kurimus keikkaili vuosina 1975 - 1982, mutta niinkuin kaikki bändit, sekin hajosi aikanaan. Perusvaatimaton Seppo luopui vähitellen soolourasta, mutta jatkoi monissa rooleissa musiikin parissa mm. Kari Tapion ja Kari Vepsän yhtyeiden kosketinsoittajana.  Vuosituhannen vaihteessa salaperäinen sairaus oli viedä Sepon jo kuoleman porteille, mutta niin vain taistelijaksi syntynyt mies toipui ja palasi keskuuteemme. Vuonna 2006 julkaistu levy " Voittamaton" oli paluun ensimmäinen askel. Vuoden 2008 alussa Seppo Närhi & Kurimus kasattiin uudelleen tarkoituksena sekä lämmittää 70-luvun muistoja että luoda uutta musiikkia. 

Matti Auranen, kitara

Tapasi Sepon ravintola Arkadian baaritiskillä 1975 ja niin Seppo Närhi ja Kurimus perustettiin. Työskennellyt monien artistien mm. Tapani Kansan, Kari Tapion, Markku Aron, Marionin ja Kivikasvojen kanssa. Sonja Lummen pitkäaikainen yhteistyökumppani. Kapellimestaroinut ellei suorastaan kapellimestannut show-ohjelmia ja tehnyt sovituksia erilaisille kokoonpanoille aina big bandiin asti. Harrastaa crazy-huumoria, historiaa ja käyttöohjeita.

Tapio Hamara, basso

Sankarikitaristi Savosta, joka johti 1970-luvun alkupuolella Kuopiossa omaa sekstettiään ja kokosi Cream- tyyppisen kitaratrion yhdessä Lazslo Vargan ja Hannu Lemolan kanssa. Sitten tie kulki Petri ja Pettersson Brassin ja Frederikin bändin kautta Kurimukseen. Työelämä vei Tapsan välillä vuosikymmeneksi Tanskaan, mutta kotimaan kutsu peri lopulta voiton. Harrastaa prätkiä ja kitaroita. Seinältä löytyy mm. New Yorkissa käsin tehty kaksikaulainen Alex Axe.

Seppo Raatikainen, rummut

Maunulan lahja Suomen musiikkielämälle. Soittanut monissa stadilaisbändeissä aina Pikku-Tapani Seppälästä, Jukka Kuoppamäestä ja Lea Lavenista Timo Jämseniin. Yhdistänyt menestyksellisesti yrittäjän ja muusikon urat sekä Suomessa että Portugalissa. Harrastaa rajatietoa, uusia energioita ja brasilialaisia rytmejä.

Kurimuksen 1970-luku, miehet laihoja - musiikki vahvaa...

Klikkaa kuvaa nähdäksesi siitä suurennoksen.
Klikkaa kuvaa nähdäksesi siitä suurennoksen.

Jo vain, elämää Äänekoskella !

 

Ensimmäisenä esiintyi Gunnar Taipale, joka oli huumorimiehenä valinnut laulunsa Cheekin tuotannosta kolme ensimmäistä Cd:tä. Tämä esitys kyllä kesti alun toista päivää, mutta sen jälkeen oli räp-musiikki saanut pysyvän jalansijan äänekoskelaisten musiikkimaussa. Oli kuulemma jopa Prisman kassa laulanut ” Sokka irti ” laulua työaikana ja lihamestari oli vielä säestänyt. Palkankorotus on luvattu vielä ennen joulua.

 

Näin pääsi tunnettu televisiosarja ” Vain elämää ” aloittamaan Äänekoskella.

 

Toisena oli vuorossa Äänekosken Naiskuoro joka oli sonnustautunut Huimankoripallo naisten peliasuihin. Tuo esitys oli shokeerava. Kappale oli huolella valittu, ja oli siinä ripaus äänekoskeakin sillä Anita Hirvonen oli siitä oman version tehnyt. Kappale oli ” De va kukku kuule de ”. Koko Äänemäki raikui kun naiset juoksentelivat lepikossa.

Palomäen kenttä oli tyhjennetty biomiesten asumuksista tämän suurtapahtuman johdosta.

 

Seuraava yllätys sai katsomon huutamaan ihastuneena. Tätä ei olisi kukaan odottanut.

Palomäen suurelle päälavalle asteli kylän oma ylpeys Leif Lindeman.

Nyt oli yleisön vuoro itkeä; kyyneliä vuoti jos ei aivan virtanaan niin ainakin noroja joutui Enu lakaisemaan pitääkseen esiintymistantereen juhlakunnossa.

Leif lauloi Martti Innasen tunnetuksi tekemän ” Elsa ” tangon. Tässä oli voittajan elkeet, kansa huusi : Jatkoon, jatkoon !

 

Kilpailu oli saanut arvoisensa alun. Seuraavaksi kuulutettiin lavalle Duo Tornado, nuo maanmainiot suomirokin tulkitsijat. Heiltä kuultaisiin Keski-Suomen maakuntalaulu, tätä oli harjoiteltu jo vuoden verran, uudet komppikoneet oli hommattu vain tätä tilaisuutta varten.

Hiljaisuus oli mykistävä, voi melkein aistia tämän jännittyneen tunnelman, Lapion Esa joi juomansa väärään kurkuun, kansa huusi ” aloittakaa nyt , näyttäkää niille ” !

Sitten se alkoi, Maakuntalaulun osaa nyt jo naapurikunnan päättäjätkin, ei sitä heille anneta, ei ikinä ! Vehkala vei puukkonsa terotettavaksi, varmuuden vuoksi !

 

Neljäntenä oli suuri arvoitus josta kukaan ei osannut sanoa mitään, päitä pyöriteltiin suuntaan jos toiseen.

Biomiesten Laulupojat olivat joukko laulavia rakennusmiehiä jotka olivat tunnollisesti harjoitelleet laulujaan kolmatta kuukautta Pub Markuksen kabinetissa.

Hyvin ne osaavat piipun rakentaa mutta miten käy ” Biomiehiltä ” rock and roll ?

Olivat pojat kielimiehiä niin tuli laulua kuudella kielellä ja lopuksi yhteislaululla yhdessä yleisön kanssa. Komeasti kaikui ” Pieni nokipoika vaan, yhä ylös yrittää ”

 

Aika näyttää kuka pääsi jatkoon vai pääsikö kaikki ? Se tullaan vielä kuulemaan.

 

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

16.10 järjestetty konsertti oli minulle henkökohtaisesti ainutkertainen tapahtuma.

 

Enu Tikander oli puhunut tästä jo useamman kerran ja nyt se näki päivänvalon kun Enu soitti oman ” bigbandissä ” oman osuutensa. Enu oli tehnyt ison työn tämän konsertin eteen.

Pekka Lehto on toistaiseksi ainoa jonka sävellyksen olen päässyt levyttämään. 

Suurkiitos siitä Pekalle.

Laura 4v. toivottaa hyvää keikkaa !

 

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Sepon tarinoita vuosien varrelta:

"Minulla oli pomoja studiossa, sliippareilla lehmän lantaa"

(Julkaistu Sisiä-Suomen lehden blogina syyskuussa 2015)
Se oli hieno kevät 1975. Ensimmäisellä albumini olityön alla. Siinä oli hieno biisi ”Soittaja”, Jose Felicianon säveltämä ja sanoittama laulu. Sen alkuperäinen nimi oli ”Gipsy” eli Mustalainen. Levytyssopimuksen olin saanut soittaessani Kalmar Union bändin ja tyttöduo Koivistolaisten kanssa.
Kiireistä aikaa; keikkoja oli kuusi viikossa ja ne oli sovittu vuodeksi eteenpäin. Ensimmäinen albumi piti kiireellä saada ennen joulumarkkinoita kauppoihin.

Tommi Liuhala oli lähtenyt Iltasanomien toimittajahommista tuottajaksi ja hänen kanssaan kaivettiin Liuhalan perheen tuhansien vinyylien joukosta sopivat hittibiisit. Tommin vaimo Kaisu nukkui tulpat korvissa, tosin ehti kyllä sanoittaa ”Soittajan” salanimellä Bugaluu. Kaisun käsialaa on muuten tämän ajan suosituin karaokelaulu ”Aikuinen nainen”.
Studiossa oli kokemattomalla äänekoskelaispojalla hermo mennä kun alat tulkita balladia ja Takomo - studion ikkunan takana istui kymmenen pomo- ja äänittäjämiestä taputtamassa, että hyvin se menee. Samoihin aikoihiin Sleepy Sleepers - bändi oli kantanut Lahdessa lehmän lantaa Microvox - studioon tehdessään kantrilevyä, että syntyy oikea maalaismeininki.
"Soittaja” -biisissä on hieno kitarasoolo, mutta mistä siihen löydetään kitaristi, joka taitaa eteläamerikkalaiset soinnut ja kierrätykset! Antero Jakoila oli toinen tuottajistani ja hän tiesi Hotelli Kalastajatorpalla soittavan perulaisen bändin, jossa oli huippukitaristi.
Elekieltä käyttämällä saatiin studioon Alejo Perez, jonka taidot olivat maailmanvalion luokkaa.
Minun levytykseni jälkeen myös muut suomalaiset artistit ovat löytäneet laulun, Katri Helena on myös levyttänyt ”Soittajan”.
Ensimmäisellä levylläni olivat muun muassa laulut: Cat Stevensin säveltämä ” Moonshadow ” eli ”Kuukoira”, ”Prinsessa 65” on Neil Sedakan biisi ”Queen of 64”, ”Vielä keikkaa monta teen” on brittiläisen Philip Goodhand-Taten kappale ”One more rodeo” jonka teimme vielä uudelleen v. 2014 singleversiona.
”Juna”, jonka oli säveltänyt Leo Sayer nimellä ”Train” ja ”Kun uin kolpakkoon”, jonka oli säveltänyt Procol Harumin pianisti Gary Brooker sävelsi nomellä ”A Rum tale”.


 

Blogi-kirjoitus, julkaistu Sisä-Suomen lehdessä

Kolmois-Lutz harmittaa vieläkin

Nuorena, ollessani kymmenen-viisitoistavuotias, oli Äänekosken luistinrata – luikkari – meille mitä riemastuttavin seurustelumuoto. Kauppisen Pepe asui sadan metrin matkan takana, kuten myös Salinmäen Jarppa. Paakkisen Arto asui myös lähistöllä, ei puutu kuin Vuorisen Tuomo niin jo oli bändin runko kasassa, myös luistinradalla! Ei me siihen aikaan yhdessä soitettu, mutta olipa yhteydet kunnossa ja unelmat luotu.

Meistä ei kunnon ammattilaisia tullut, eikä kolmois-lutzeistakaan ollut kukaan kuullutkaan, mutta kaikki me pystyssä pysyttiin. Varmaan koulun voimistelunopettaja hieroi käsiään, että oli saatu hyvä harrastus pahimman puberteetin raivotessa nuorten mielessä. Täytyy myöntää, että neitojen luistelu keskenään kiinnosti, ja jos jotakuta onnisti saada tytönseuraansa, niin se oli sivussa supattajien mielessä jo menoa kihloja hankkimaan.

Vieläkö muistuu mieleen Cay and the Scaffolds – Girls, The Beatles – Love me Do, Dave Clark Five – On Broadway ja The Renegades – Cadillac? Kaikkein parasta oli musiikki. Siellä kuuli kaikki parhaat biisit, mahtoiko olla Niskaselta? Se sai ainakin minun hokkarit luistamaan. Sitten tuli Korona-Baari! Pari vuotta se taistelu kesti luistelun ja baarielämän välillä, kunnes Korona vei lopullisen voiton, ainakin meille soittamisen makuunpäässeille.

Nyt Äänekoskella vaihdellaan mielipiteitä suuntaan jos toiseen. Pitäisikö jatkaa entiseen malliin vai tuodkko luistelu keskelle kylää, entisen Koskenhovin paikalle? Onhan tästä kokemusta helsinkiläisilläkin. Rautatientorilla on suuri näyttämö luistelua varten, kolmenkymmenen metrin päästä lähtee kymmenet bussit pakoputket savuten asumalähiöitä kohti. Kansallisteatteri antaa kulttuuriin oman panoksensa jään toisella laidalla. Ovatkohan ne saaneet turisteja luistelemaan? Antaa ne ainakin vuokralle luistimet jalkoihin.

Olis se aivan hieno näky, ainakin sellaiselle sen kulta-ajan kokeneelle, katsella nuorempien menoa luistimilla. Myös siellä voisi myös musiikkia, myös livenä. Onhan se niinkin, että täällä Helsingissä asuvan on hieman väärä näkökulma mennä arvostelemaan missä pitäisi Äänekosken luistinradan sijaita, pelkästään ” Back to Sixties ”-tunnelmissa. Mutta olihan ne ajat kultaisia, eivätkä niitä muistoja voi hävittää eikä tuhota.

Pitäiskö kysyä neuvoa taas kerran Arvi Kokolta, ja panna mies matkaan utelemaan helsinkiläisiltä ja viemään heidän arvionsa luistinradasta Auvisen pöydälle tuumattavaksi?

Huuruista talvea kaikille !

Talven hiihtokelejä, punaisia neniä ja partahuuruja odotellessa kannataa lukea blogi-kirjoituksiana, joita julkaistaan Sisä-Suomen Lehdessä, joka ilmestyy Äänekoskella.  Kerron siinä miten teinii-ijässä oleva, viiksiä vielä turhaan kasvattava pikkukaupunkilaispoika, haaveilee ammattimuusikon urasta ja mitä sen jälkeen tapahtui.
Minä vartuin tuolla Äänekoskella ja siellä omassa paikallislehdessä ensimmäiset jutut on minusta julkaistu.
Tiedä häntä kuinka pitkä tämä juttusarja on, mutta hauskaa tämä kirjoittaminen on. lue

Sinäkin Randevuu-blogia!

Kurimus . 76 Tavastian takahuoneessa. Seppo Raatikainen, Tapio Hamara, Seppo Närhi, Raimo Karima, Matti Auranen

Samat muusikot kuin ylemmässä kuvassa, niin aika syö soittajaakin, mutta soitto raikaa entiseen malliin !!

Voimalla seitsemän Närhin

Voi pannahinen, on 2016 ja syksy saapuu !

Se saapuu, mutta ei anneta sen lannistaa muuten niin positiivista aikaa.

Heinäkuun alussa tuli yksi lastenlapsi lisää, sanovat sen olevan viimeinen.  (Näin kokeneempana kuitenkin sanoisin, että kaikkea voi sattua…)

Seitsemäs, on se kunnioitusta herättävä luku, täytyisiköhän nousta oikein seisomaan vähäksi aikaa, no ainakin vain tunniksi suoristaisi selkänsä ja antaisi pienelle pojalle tilaa tässä maailmassa.

Ei sillä, olihan meitäkin Närhin veljeksiä kolme, kaikki olivat syntyneet neljän vuoden sisällä ja yhtäkkiä tuli Salme-äitimme ja loihe lausumaan: ”Teitä on kohta neljä!”

Minä olin vuonna 1965 kuudentoista ikäinen ! Oli se aikamoista lapsenvahtimista.

Muistan kun äiti oli Äänekosken vanhassa sairaalassa synnyttämässä Veli-Pekkaa, ja samassa talossa oli isänsä Jonne Salmelin. Hän taisteli viimeisiä hetkiään tässä maailmassa kunnes hänen voimansa ehtyivät.

Hän ehti kuitenkin saada kuulla tyttärensä suoriutuvan hyvin näin raskaana aikana - neljäs lapsenlapsi sepän sukuun - ja hän nukkui pois levollisin mielin. 

Oli sekin päivä meidän elämässämme, suurta surua vaarin poismenosta ja uuden miehenalun ensi henkäykset.

Vuonna 1968 tuli kolmen nuoren miehen aivoihin hurja ajatus: Ruotsiin, Ruotsiin !! Pertti Kauppinen, Erkki Leppänen ja minä.

Aikomuksena oli mennä vain kesäksi töitä tekemään, paperit oli järjestetty,

jännitys oli korkealla ja paperit lähetettin viranomaisille ja sitten alkoi odotus.

Sitten tuli masentava päätös, anomus oli lähetetty viikon myöhässä !

Siihen meni sekin ruotsin valloitus vain muutaman päivän tähden.

No, Kauppisen Pepe lähti Vaasaan opiskelemaan kauppaopistoon, ja minä Kajaaniin vapaaehtoisena armeijan oppeihin tutustumaan.

Varmaan oli helpotus vanhemmille tuo kielteinen päätös.

Armeija oli hienoimpia kokemuksia minun nuoruudessani. Pääsin sotilaskodin bändiin soittamaan, esiinnyimme henkilökunnan juhlissa Heikki Pettersonin orkesterissa.

Kahvit ja munkkirahat tuli ansaittua Hoikankankaan sotilaskodissa.

Armeija oli käyty, korpraalina kävelin ulos ja sitten alkoi muusikon ura.

Vuonna 2016 myönsivät minulle Valtiontaiteilijan eläkkeen, mutta vieläkin laulu raikaa ja soitto soi.